Saa nähdä, minne olet päätynyt. Eikö näytä oikein lupaavalta? Ei se mitään, ulkokuori ei ole meille tärkeintä.
Accent perustettiin vuoden 2008 loppupuolella, kun innostuin new forestin poneista ja niiden kasvatuksesta.
1930-luvulla nuori Bergman liittyi ylioppilasteatteriin. Hän opiskeli Tukholman korkeakoulussa 1937–1940 ja kiinnostui aluksi teatterista, myöhemmin myös filmistä.Toisen maailmansodan loppuun ja holokaustin paljastumiseen asti Ingmar Bergman oli perheensä poliittisen asennoitumisen mukaisesti tuntenyt natsisympatioita.Vuonna 1941 Bergman kirjoitti Kasperin kuolema -näytelmän, jonka nähneet ruotsalaisen filmiteollisuuden edustajat antoivat nuorelle lupaukselle mahdollisuuden kokeilla elokuvantekoa. Bergmanin ensimmäinen elokuvatyö oli parannella muiden käsikirjoituksia. Hän muutti opiskeluaikoina kirjoittamansa novellin käsikirjoitukseksi, joita teki kaksi versiota työnantajalleen. Niistä alkuperäisen ohjasi Alf Sjöberg ja nimeksi tuli Kiihko. Sjöbergin kiireiden takia Bergman sai itse ohjata osia elokuvasta. Alkuun Bergman työskenteli Råsundan "filmikaupungissa" Tukholman ulkopuolella, jossa sai oppia muun muassa mykän ruotsalaisen elokuvan suuruudelta Victor Sjöströmiltä. Sjöström näytteli sittemmin Bergmanin ohjaamassa elokuvassa Mansikkapaikka.